Etusivu

  • Tulosta

Tervetuloa Hiihtokoulu SYTYKKEEN sivuille.

Arvoisat laskettelijat,

Syötekeskus avaa jälleen rinteensä perjantaina 19.2. ja myös hiihtokoulu Sytykkeen toiminta jatkuu tuolloin!

 

Olemme koonneet muutamia ohjeita, jotta hiihtokoulutuntien pitäminen olisi meille kaikille turvallista:

1. Hiihtokoulutuntien aloitus ja lopetus sovitaan ensisijaisesti ulos vuokraamorakennuksen eteen. Myös maksu hoidetaan mahdollisuuksien mukaan ulkona.

2. Opettajamme saavat itse valita, käyttävätkö he maskia tunnilla. Tunnit pidetään aina ulkona ja pidämme huolta turvaväleistä. Mikäli haluat opettajan käyttävän maskia myös ulkona tunnin aikana, sanothan siitä tuntia pitävälle opettajalle.

3. Mahdollisuuksien mukaan opettajamme käyttävät eri ankkurihissiä kuin oppilas. Katsomme asian oppilaskohtaisesti, emmekä tietenkään päästä yksin hissiin asiakasta joka pelkää, tai jonka taidot arvioimme riittämättömiksi menemään yksin.

4. Pidetään yhdessä huolta turvaväleistä sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Maskisuositus on voimassa kaikille yli 15- vuotiaille aina sisätiloissa :)

Mikäli kysyttävää koronarajoituksista ilmenee, voitte kääntyä opettajiemme, keskuksen henkilökunnan tai Sytykkeen puheenjohtajan (Heidi Sylander, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) puoleen.

Nähdään rinteessä! ???? 

Terveisin hiihtokoulu Sytykkeen hallitus